Luve ßanonda. £ano, mih
varoin tütöt varußßettih käzipaikkua. Tütöt varußßettih käzipaikkua
A vißeidü oli èemmuosòa kirjua: Keßßellä - puu, a rannoissa - linduo, einin zvierie. Linduloista rigenemmä vißivaidih hanhie i ßorèua, a müöhemmä diguo i kukkuo. Keßkikohalla rigeneh oli vißeidü buitto naiœinehmine ßeizou, a külgilöissä raàaßnikat hebozilla, einin pedrat da hirvet, kumbazilla ßarvet oldih kuin puuhuot. Voit nähä kirjua rissilleh, püöräkkiä. Näillä kirjoilla on ülen vanha perüßtä i pitkä igävalda. Müö tunnußtelemma ßiinä muailman elännänpuuda, päivästä, vezilinduo. Vezilinnut - èe lienöü jo vezisòoilma.
Niin alottuaàou nuoren morèiemen eländä uuvella, vielä vierahalla paikalla. Lähtöü hiän külüh i ßielä panou käzipaikan vezikartan ñokalla, ßanou: ”Izändäzet, emändäzet, ottakkua milma omakßi...” Riputettih käzipaikan i tanhuoßßa ßoimen piäh, niin hüvitettih tanhuonizändiä. A kudaken vei käzipaikan i kaivolla. Muamo ando tüttärellä omie käzipaikkoida, kumbazet oldih jiänüt hänellä vielä omaßtah muamoßta. Näidä käzipaikkoida piettih kallehena: oli heilä vägi moneßßa azießßa. Ka nimetöin ßordau kenen enèimmäzen kerran, da kuin kekßitäh kattua skuaterilla einin tällä käzipaikalla, enämbi ei rubie puistamah ristikanèua. Vet i ßuarnoissa, kun vereüdüü kenen käzipaikka - hädä ßielä on, pidäü männä abuh!
Aleksandra Punèina Vaßtua küèümükßih: Müttünästä käzipaikkua voit löüdiä aitaßßa, buabon lippahaßßa?
|