Burakkone ikkunazeh
Laulau meilä omah viäh:
”Elä leku hiììakkazin,
Pane vägi keviäßiäh!”

Keviä kopittau i nagrau,
kuldua kallehembua toi.
Eliä lämbümäßßä andau,
talvikivut edäh loi.

Kukat, meàät, peldo, jogi -
kaikki elauduu, a ßiidä
ßanou akka vanha, ßogie:
”Eliä nütten voit i pidäü!”

Äijäpäivä! Laula vieruo!
Suamoi ßuuri pruazniekka!
Tuli Piäßtäjäne mieroh,
riähät prostiu, pakokkua!

Andau tervehüttä, küllän,
ottau läßßäomakßi.
Vain ßie ice ßuaàe ülen,
ßuaàe nändä kodvakßi.

Elä vißßo jumalazie,
kirikközet kohenna.
Tulou viero hiììakkazin.
Elä hengie kovenna.

v. 1999

Jogo huomneß, kuin kebie humala.
Midä on mieleßßä - tiedäü Jumala.
Mänemmä päiväh, mütüß miän hädä?
Tuaßengo rubiemma haukkumah ßiädä?

Minke müö nouzima päivällä vaßtah?
Emmägö keühüöllä itetä laßta?
Midä miun susieda hengellä kandau?
£iiriàài kopitti, kättä ei andan.

Elä pie ßiämeßßä pahutta häneh,
andau i kättä kodvaziin jälgeh.
Eu hänen päivä, eu hänen sàuasti,
ruadua, kuin pidäü, ei ana vluasti